sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Minna Rytisalo - Rouva C.





Minna Rytisalo: Rouva C. Gummerus. 2018. 367 s.

Kun kuulin, että Minna (Rytisalo) kirjoittaa Minnasta (Canthista) Minnan (Maijala) elämäkerran innoittamana, olin varma, että lopputuloksesta ei voi tulla kuin hyvä. Olin väärässä! Lopputuloksesta tuli loistava! Kaunis! Puhutteleva! Liikuttava!

Minna Canth on ilmiö, josta suomalaisessa kirjallisuudenhistoriassa on kirjoitettu tuhansia ja taas tuhansia sivuja. On arvioitu hänen tuotantoaan, paikkansa suomalaisella kirjallisuudenkentällä, hänen vaikutustaan naisten aseman puolestapuhujana ja edistäjänä. On puhuttu hänen rohkeudestaan, näkemystensä ja ajatustensa moderniudesta. Hänet on nostettu kansakunnankaapin päälle yhtenä harvoista naisista. Ja onhan hänellä liputuspäiväkin. Kunnia, jota maassamme ei ole suotu yhdellekään toiselle naiselle.

Elämäkertarintamallakin on ollut ruuhkaa. Kukin kirjoittaja on lähestynyt Canthia oman agendansa kautta ja tehnyt kirjailijasta omia tulkintojaan. Tien avasi Lucina Hagman, jonka elämäkerta ystävästään ja taistelutoveristaan määritti Canth-kuvaa pitkäksi ajaksi eteenpäin. Vasta viimeisin elämäkerta, Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen, teki pesäeroa Hagmanin tulkintoihin, etenkin niiltä osin, kun ne koskivat Canthin yksityiselämää ja hänen suhdettaan aviomies Ferdinand Canthiin. Hagmanin luoma kuva yli-ihmisestä särkyi, tilalle tuli ihminen kaikkine olomuotoineen ja tunteineen.

Maijalan tulkinnat puolestaan herättivät kirjailija Rytisalon. Hän halusi astua askeleen vielä syvemmälle Minna Canthin yksityiselämään ja se oli mahdollista ainoastaan fiktion keinoin. Rytisalo ujutti itsensä kaimansa korsetin ja pään sisään ja kuvitteli sen, mitä lähteet eivät kerro.

Syntyi romaani nuoresta päättäväisestä naisesta, joka haluaa opettajaksi, mutta jonka opintie katkeaa kansakoulunopettajaseminaarin lopettamiseen. Seminaarista löytyy kuitenkin aviomies, kun luonnontieteen lehtori herra Canth kiinnostuu innokkaasta ja tiedonhaluisesta opiskelijastaan. Minna ei heti lämpene opettajansa kiinnostukselle ja aluksi avioliitto on hänelle vain väylä päästä pois jostain vielä ikävämmästä kohtalosta. Tunteet vahvistuvat avioliiton mittaan ja molemmat puolisot löytävät paikkansa ja tehtävänsä. Lehtori Canth sallii vaimolleen useita sellaisia vapauksia, joita tuon ajan porvarispiireissä katsotaan vähintäänkin vinoon. Hän myös rohkaisee vaimoaan kirjoittamaan ja antaa palstatilaa toimittamassaan lehdessä. Minnan sydäntä lähellä on erityisesti kysymykset tyttöjen ja naisten mahdollisuuksien vähäisyydestä ja elintilan kapeudesta. Hänellä on itsellään kasvamassa neljä tytärtä ja hän ei halua, että näiden elämä näivettyy pelkkään avioliittoon ja talouden pitoon.

Rytisalo kuvaa Canthien avioliittoa harvinaisen syvällä lämmöllä ja ymmärtämyksellä, jossa molemmilla puolisoilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja niille annetaan tilaa. Vavahduttavaa on, miten kirjailija kuvaa Minnan synnytyksen jälkeistä masennusta, joista hän kärsii lähes jokaisen lapsensa jälkeen. Pahinta on silloin, kun seitsemäs lapsi syntyy vasta kun aviomies on jo kuollut:

Tai ei, pahinta oli se mitä rouva oli pyytänyt. Ehkä se ollut kirkas hetki tai kaikkein pimein, mistä sen voisi tietää, Riika ei tiennyt. Rouva oli sanonut että lapsi pitää ottaa pois hänen ulottuviltaan.
Että sitä ei saa jättää hänen huolekseen.
Että hän ei tiedä mitä tekee sille. (Rouva C. 348)

Rytisalo herättää eloon menneen maailman avioliiton, mutta kuvaa samalla avioliittoa yleensä. Miten tärkeää on kunnioittaa toista, antaa tilaa, ottaa vastuuta ja kannatella, silloin kun toinen ei jaksa.

Lukijana olisin voinut kellua Rytisalon luomassa tunnelmassa ja kielen kauneudessa vaikka toisetkin 360 sivua. Oli niin haikeaa, kun kaikki loppui.

maanantai 27. elokuuta 2018

Loviisan Wanhat Talot



Mistä tietää, että ihminen on tullut vanhaksi? Siitä, että parhaat festarit on Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma. Keltainen ranneke kädessä pääsi kiertämään tavallisten perheiden kauniita koteja, joissa kädentaidot ja innovatiiviset sisutukset saivat huokailemaan ihastuksesta (ja ehkä vähän kateudestakin).  Puutarhoissa kukkien väriloisto ja omenoiden painosta kaartuvat oksat herättivät haaveet omasta puutarhasta. Katujen varsilla ja toreilla oli kirpputorimyyjiä, joiden aarrearkkuja penkomalla saattoi löytää jotain omaan kotiin sopivaa. Oma saldo tällä kertaa vanha pöytäliina ja pari tyynyliinaa. Kotimatkalle lähdettiin hyvällä mielellä ja pää täynnä uusia sisutusideoita.

Alla kuvakavalkadi päivän tunnelmista ja suosikkikohteistani Villa Engelistä, Villa Josesta ja Kuninkaanlammesta.















keskiviikko 1. elokuuta 2018

Heleän heinäkuun hetket

Raamitettu turisti Uudessakaupungissa
Onpa meillä ollut kaikkien aikojen heinäkuu. Ihan tilastojenkin valossa mennyt heinäkuu oli mittaushistorian lämpimin. Tiedän, että monelle helleaalto on jatkuessaan ollut tuskallista, on se välillä ollut sitä itsellenikin, erityisesti öisin, mutta silti olen nauttinut lämmöstä ja valosta. Ehkä se oli tämä lämpöaalto, joka sai minut tiputtamaan kauan vaalimani talviturkin Säkylän Pyhäjärveen. En voi sanoa hirveästi nauttivani uimisesta luonnonvesissä, mutta olihan se virkistävää. 

Uudenkaupungin Vanha kirkko


Heinäkuusa jaoin aikani Helsingin ja Kauttuan välillä. Oulussa piipahdimme ihanissa suomalais-kiinalaisisssa häissä. Kauttuan olosta ja elosta heinäkuun alussa kirjoitin täällä. Välillä olin muutaman viikon Helsingissä ja heinäkuun viimeisen viikon vietin taas Kauttualla. Teimme mieheni kanssa pieniä päiväretkiä lähiympäristön kaupunkeihin ja nähtävyyksiin. Kävimme Uudessakaupungissa, jossa ihastelimme muun muassa hyvin säilynyttä puutaloaluetta sekä kaunista Vanhaa kirkkoa. Vierailimme Noormarkun ja  Leineperin ruukkialueilla, molemmat ovat hyvin säilyneitä ja eläviä kokonaisuuksia. Noormarkun ruukin alue on herraskaisempi suurine kartanoineen ja Leineperissä taas käsityöläisyys ja tavallisen kansan elämän puitteet 1800-1900-luvun taitteessa ovat hienosti esillä. Raumalla osallistuimme Mustan pitsin yön hulinoihin ja rokkasimme Maija Vilkkumaan tahdissa.


Noormarkun ruukin alueelta



Kirjoja olen lukenut heinäkuussa ennätysmäärän, mutta sen verran laiskotti etten saanut yhdestäkään blogitekstiä aikaiseksi. Tälläinen oli heinäkuun kirjakattaus:

Orvokki Aution Pesärikko-trilogia ( sisältää romaanit Viistotaival, Kotipesä ja Merkki päällä)

Olin nähnyt trilogiasta tehdyn TV-sarjan aikanaan televisiosta ja muistan jo silloin miettineeni, että haluaisin lukea kirjan. Aie toteutui nyt vasta, kun löysin kirjan kauttualaiselta kirpparilta. Ja kun alkuun pääsin, hotkaisin kirjan kerralla menemään ja viihdyin erinomaisesti Pohjanmaan lakeuksilla Armin ja Olavin avioliiton pyörteissä. Televisiosarjasta johtuen näin Armin koko ajan Minttu Mustakallion näköisenä ja Olavi taas oli Pekka Valkeejärven lihava versio.

Helmet-haaste
9. Kirjan kansi on yksivärinen

Sain myös loppuun ikuisuusprojektini Seppo Zetterbergin Kulttuuria ja kumouspuuhia. Helsingin virolaisyhteisö 1900-luvun alussa.

Kirja on mielenkiintoinen kulttuurihistoriallinen katsaus suomalaisten ja virolaisten suhteisiin 1900-luvun alkupuolella. Ei ilmeisesti kuitenkaan tarpeeksi mielenkiintoinen, sillä kirja unohtui pitkiksi ajoiksi yöpöydälle, kun muu lukemisto kiilasi ohi.

Helmet-haaste
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja

Pauliina Vanhatalolta luin omaelämäkerrallisen kirjan Toinen elämä, joka ei kuitenkaan herättänyt minussa samoja fiiliksiä kuin aiemmin lukemani Keskivaikea vuosi. Minun makuuni kirjassa kaiveltiin jo vähän liikaa omaa napanöyhtää ja tarkasteltiin sitä eri kuvakulmista.

Helmet-haaste
40. Kirjassa on lemmikkieläin

Pesärikko-trilogian lisäksi kuukauden ahmimiskirjoihin kuuluivat Enni Mustosen Taiteilijan vaimo, joka jatkaa koukuttavaa Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaa sekä Martta Salmela-Järvisen muistelmien toinen osa Alas lyötiin vanha maailma: muistikuvia ja näkymiä vuosilta 1906-1918. 

Kuukauden elämäkerta-sarjaan kuuluvat Eero Marttisen elämäkerta Ilmari Kiannosta Ilmari Kianto. Korpikirjailijan elämä, uusintalukuun päässyt Katarina Eskolan toimittama Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin. Elsa Eklundin tytönpäiväkirjat 1913-1920 sekä Ritva Sievänen-Allenin Tyttö venheessä. Elsa Enäjärvi-Haavion elämä 1901-1951 elämäkerta  samaisesta Elsasta. 

Elsa Enäjärvi-Haavio kiinnostaa minua tällä hetkellä erityisesti sen vuoksi, että hän oli Sylvi-Kyllikki Kilven aikalainen ja heidän elämissään on paljon samaa, jos myös paljon erilaisuutta. 

Marttisen kirja Kiannosta oli mielenkiintoinen, tosin aika ajoin melko pateettisella tyylillä kirjoitettu. Kiannon tapainen värikäs persoona kannattelee vähän huonompaakin elämäkertaa. Saa nähdä, millaisen kuvan Panu Rajala miehestä luo syksyllä ilmestyvässä elämäkerrassaan Suomussalmen sulttaani. Luultavasti saamme ainakin lukea värikkäitä kertomuksia korpikirjailijan naissuhteista.

Helmet-haasteeseen Marttisen kirja sopii kohtaan
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

Kuukauden lopuksi ehdin vielä lukaisemaan paljon kehuja saaneen Elisabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton.
Odotushorisontti oli melko korkea kirjaan tarttuessani, mutta ihan en tavoittanut kirjan paljon kehuja kerännyttä hyvyyttä ja syvyyttä. En saanut otetta kirjan henkilöistä ja paljon rivien väliin jättävä teksti ei minulle kuiskutellut salaisuuksiaan. 

Havulinna Noormarkussa


Näiden jo mainittujen kirjojen lisäksi olen lainannut kirjastosta valtavat pinot lähdekirjallisuutta kirjaprojektiani varten ja lueskellut niitä valikoiden. Tällä hetkellä olen perehtymässä 1800-1900-luvun taitteen Helsinkiin ja erityisesti sen työläiskortteleihin Pitkänsillan pohjoispuolella. Tätä silmälläpitäen olen tutustunut muun muassa Heikki Wariksen jo 1930-luvulla valmistuneeseen tutkimukseen Työläisyhteiskunna syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolella, josta ilokseni on otettu uusintapainos Into Kustannuksen toimesta 2016. 



Leineperin ruukkialueelta


Elokuu on alkanut, mutta kesä jatkuu. Vaikka tutkiminen ja kirjoittaminen onkin mielenkiintoisessa vaiheessa, yritän myös ehtiä ulkoilemaan ja nauttimaan kesästä mahdollisimman paljon. Huomenna on vuorossa parin päivän mittainen Tallinnan reissu. 

Mitä teidän heinäkuuhunne kuului?