torstai 21. kesäkuuta 2018

Keskikesän juhla ja LOMA


Tänään oli viimeinen työpäivä ennen lomaa ja loman jälkeen alkavaa virkavapautta. Jihaa!



Juhannus vietetään kaupungissa, kuten monena vuonna aikaisemminkin. Huomenna, aattona, käymme Hakaniemen torilla ostamassa perunat ja mansikat ja samalla tulee kuitattua yksi kohta kesälistasta. Muuten juhannus kuluu rauhallissa merkeissä kotioloissa. Toiveissa on nauttia hyvää ruokaa, ehkä joitakin lasillisia raikasta roseeviiniä ja lukea ja ulkoilla. Ehkä jonkun jalkapallomatsinkin katson.




Juhannuksen jälkeen suuntaan Kauttualle. Suuria suunnitelmia lomalle ei vielä ole. Haluan ensin vain olla ja iloita kiireettömyydestä.


Ihanaa juhannusta!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Satu Vasantola - En palaa takaisin koskaan, luulen



Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen. Tammi. 2018. 379 s.

Hän rakasti Tapiota yhtä paljon kuin mummaa. Niin paljon, että ajoittain mietti, olisiko sittenkin onnellisempi, jos ei olisi hypännyt toiseen, vieraaseen maailmaan. Maailmassa, johon ei ollut syntynyt, joutui jatkuvasti taistelemaan paikastaan ja pärjäämisestään. Miettimään mistä ja milloin muille paljastuisi, että oli päässyt varkain heidän luentosaleihinsa ja kuppiloihinsa. Ja kun sinne oli kerran hypännyt, paluu ei ollut mahdollista vaikka tahtoisikin. Palaajassa oli vierasta verta, kuka sellaista tahtoisi takaisin. Eikä itsekään osaisi ajatella niin kuin ennen, ei pystyisi pyyhkimään pois yliopiston oppeja.
Lähtijä oli ehkä toteuttanut unelmansa mutta tullut samalla luoneeksi elämän, jossa ei kuulunut enää kunnolla mihinkään eikä kenellekään. (s. 217)

Satu Vasantolan esikoisromaani En palaa takaisin koskaan, luulen on saanut nimensä Eppu Normaalin kappaleesta Tahroja paperilla. Molemmissa, kirjassa ja biisissä, on kyse lähtemisestä jäämisestä ja palaamisen mahdottomuudesta. Tai ainakin sen vaikeudesta. Susanna jättää Pohjanmaan taakseen heti ylioppilaaksi päästyään. Hän muuttaa Helsinkiin opiskelemaan oikeustieteitä ja taakse jäävät tuttu kotiseutu, perhe ja suku. Taakse jää myös kulttuuri, jossa Susanna on varttunut. Hänestä, työläisperheen tytöstä, tulee helsinkiläinen juristi, jonka elämänpiiri ja mielenkiinnon kohteet ovat aivan toiset kuin Pohjanmaalle jääneellä siskolla ja serkulla. Tarttumapintaa toiseen ei ole, vaikka halua ehkä riittäisi.

Lähtemään joutuu myös Fatima, joka pakenee Irakista veljensä ja neljän lapsensa kanssa. Susannan ja Fatiman tiet risteävät, kun Susanna haluaa auttaa maahan tulleita turvapaikanhakijoita. Naisista tulee ystäviä ja Fatimasta peili Susannalle, josta tämä voi tarkkailla omaa maailmaansa ja omaa maataan ja sen historiaa.

Susannan ja Fatiman lisäksi romaanissa on kolmaskin vahva naishahmo, Susannan isoäiti Martta, jonka tarinan kautta romaanin ajalliset lonkerot ulouttuvat 1930-luvulle saakka. Martta on voimakas pohjalainen naishahmo, joka puskee eteenpäin ja pitää päänsä ja lapsensa pinnalla tapahtui mitä hyvänsä. Miespuolisista henkilöistä esiin nousee vahvimmin Susannan eno Tapio, joka on menestynyt rakennusurakoitsija. Siinä missä Susanna on tehnyt sivistyksellisen ja kulttuurisen loikan yhteiskuntaluokasta toiseen on Tapio noussut taloudellisesti. Identiteetiltään hän on kuitenkin jäänyt kiinni taustaansa. Upouusi mersu ei peitä aukkoja sivistyksessä.

Kirjan aikajänne on pitkä, 1930-luvulta tähän päivään. Luvut Vasantola on otsikoinut vuosilukujen mukaan, mutta krologia on rikottu. Rikkonaisesta aikarakenteesta huolimatta romaani pysyy hyvin kasassa ja aikahypyt ovat pääosin perusteltuja.  En palaa takaisin koskaan, luulen on erinomainen romaani, jossa tarina vähitellen täydentyy ja esiin nousevat kysymykset saavat vastauksensa.

Itseäni Vasantolan romaanissa kiinnosti erityisesti niiden tuntemusten erittely, joita yhteiskunnallinen luokkahyppy usein nostaa esiin. Olen itse tehnyt vastaavan luokkaretken ja joutunut miettimään paljon samanlaisia kysymyksiä kuin Susanna. Aiheesta olen kirjoittanut aiemmin muun muassa täällä.

Kiinnostavaa näin osittaisena paluumuuttajana oli myös kirjassa kuvattu vanhan kotiseudun ja Helsingin välinen suhde. Vasantola kuvaa kauniisti Helsinkiä ja sitä, miten Susanna vähitellen tekee paikasta itselleen kotia.

Nyt hän ajoi koko päivän raitiovaunulla paikasta toiseen, jäi pois missä mieli teki, nuuhki sisäänsä outoja aromeja. Paahdettu kahvi Vallilassa, kalan löyhkä ja lokkien kirkuna Kauppatorilla, humalaisen kusi satamansuulla. Jotain tuttua sentään. (212)

Itse pidän älyttömästi Helsingistä ja koen sen itselleni todella tärkeäksi paikaksi, mutta silti näin vanhemmiten ajatukset ja nyt myös konkreettisesti askeleet vievät yhä useammin takaisin lapsuuden maisemiin. Kokonaan en palaa takaisin koskaan, luulen.

torstai 7. kesäkuuta 2018

Kesälista


Lempilauseita -blogissa oli tehty kesälista. Minäkin innostuin.



Näitä haluaisin ainakin kesällä kokea:

-pitkät viipyilevät päivät Leikkimökillä

-miltä tuntuu, kun heittää yli 30 vuotta vanhan talviturkin Säkylän Pyhäjärveen

-istua kivellä järvenrannalla ja uittaa varpaita

-käydä kesäisellä maalaistorilla

-ja tietenkin myös Hakaniemen torilla

-vierailla uusissa kesäisissä kohteissa, esimerkiksi Uudessakaupungissa

- kävellä Lammassaareen kesäisenä iltana ja ehkä bongata ne lampaat

-nauttia roseeta kesäyössä ja nähdä auringonnousu



-kirjoittaa ilman kiirettä

-syödä uusia pottuja, voikastiketta ja silliä

-kulkea kirja mukana ja pysähdellä lukemaan minne milloinkin

- bongata joku kiva uusi terde

- ja uusi ruokaravintola

-käydä Lonnan saaren jazz-illassa

-nauttia picnicistä jollakin Helsingin edustan saarella

-autoilla Virossa ilman tiukkoja etukäteissuunnitelmia.

-syödä mansikoita, mansikoita, mansikoita


Oi kesä ja loma, tulkaa jo!