keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Heidi Köngäs - Sandra


Heidi Köngäs: Sandra. Otava 2017. 285 s.

Heidi Köngäksestä on kuin varkain tullut yksi suosikkikirjailijoistani. Erityisesti tähän ovat vaikuttaneet hänen romaaninsa Dora, Dora ja Hertta. Köngäksen uusin romaani, Sandra, ei tätä fanitusta vähennä, vaan päin vastoin lisää. Olen vaikuttunut hänen kyvystään kirjoittaa historiallista, osittain faktaan perustuvaa, fiktiota niin, että historia koskettaa ja tulee eläväksi. Sandrassa tämä historiallinen painolasti on musertaa lukijan.

Sandran nimihenkilö on huutolaiseksi myyty nainen, joka ankeista lähtökohdistaan huolimatta onnistuu luomaan itselleen tyydyttävän elämän, johon kuuluu rakastava ja ahkera aviomies, liuta lapsia ja torppa, jonka eteen joutuu raatamaan, mutta joka kuitenkin antaa tunteen elämän hallittavuudesta ja jatkuvuudesta. Kaikki on siis hyvin aina siihen asti kunnes sisällissota pyyhkäisee Sandran ja hänen perheensä pihan yli ja vie mukanaan myös aviomiehen. Sandra joutuu ottamaan vastuun kaikesta ja yrittää luotsata perheensä läpi talven 1918 helvetistä, jota kurittavat paitsi sota, niin myös ainainen puute ruuasta.

Sodan loppuminen ei tuo helpotusta arkeen. Punaisen vaimona Sandra ja hänen perheensä ovat paikkakunnan paarialuokkaa. Mies on vankileirillä, eikä hänen kohtalostaan ole takuuta. Huhupuheet vankileirien helvetistä vaivaavat Sandran mieltä ja toiveet miehen kotiutumisesta hiipuvat huhumyllyn kitaan. Selvittävä kuitenkin on. Päivästä päivään on jaksettava ja jaksamisen motivaattorina toimivat lapset, Sandran elämän sisältö.

Sandran tarinan taustalla on Köngäksen oma sukutarina. Sandrassa Köngäs kuvaa oman ruoveteläisen isoäitinsä tarinan ja hän tekee sen niin, että lukija tuntee olevansa keskellä sitä samaa epätoivoa, nälkää ja kylmää, jossa päähenkilö koittaa selvitä hetkestä toiseen. Koko ajan jaksamisen äärirajoilla pusertaen. Köngäs ei ole laveasanainen kertoja, mutta hän osaa asetella sanansa niin, että ne koskettavat ja liikuttavat.

On tämä kovaa ja kovana pysyy. Talvea ei kärsi edes ajatella, vain sitä, että miten saan kaikki työt tehtyä. Meitä ei ole ainakaan vielä häädetty, vaikka miestyöpäiviä on aikalailla rästissä. Pari hevospäivää kävi Männistössä Vihtori tekemässä, koska saimme viimein Jannen hevosen sentään takaisin. Laiha koni on Pokusta tullut. Pojat sitä enimmäkseen hoitavat. Minun voimani ei riitä. (S. 254)

Sandran lisäksi kirjassa äänen saa Sandran miehen sisko Lyyti ja nykyajassa sukunsa historiaa penkova näyttelijä Klaara. En ole ihan varma, olisiko näitä ääniä tarvittu, ehkä Sandra olisi kantanut tarinan harteillaan yksinkin. Tai ainakin minä olisin pärjännyt pelkällä Sandran tarinalla.

Kiitos Heidi Köngäs tästä kirjasta! Vaikka uskon tuntevani vuoden 1918 tapahtumat hyvin, niin silti Sandra pystyi ravistelemaan ja herätti voimakkaita tunteita. Se on kai taiteen tehtävä.

1 kommentti:

  1. Syksyn kiinnostavimpia kirjoja! Hienoa kuulla, että tämä vain vahvistaa ennestään vahvaa Köngäksen kirjailijakuvaa. Dora Doraa on vaikea ylittää ja Herttakin oli vaikuttava.

    VastaaPoista