Sivut

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Pääsiäistervehdys



Hyvää huomenta! Pitkäperjantain aamu on kaunis ja kirkas, mutta kylmä. Terassille viety, jo vähän kuihtunut narsissi on selvinnyt yöstä nippa nappa.


Me lähdemme kohta miehen kanssa pikku matkalle Tallinnaan. Olemme yhden yön. Huomenna olisi tarkoitus (vihdoinkin) käydä tutustumassa kirjailija A.H. Tammsaaren kotimuseoon Kadriorgiin. Läheltä löytyy myös toisen kirjailijan Eduard Vilden museo. Kirjailijat asuivat lähekkäin vain noin vuoden verran 1930-luvun alussa, mutta ilmeisesti tunsivat toisensa ja viettivät aikaa yhdessä.



Kotiin palaamme lauantai-iltana ja sunnuntai ja maanantai kuluvat kotioloissa lammasta syöden ja kirjoja lukien. Tämä on ainakin suunnitelma, katsotaan mikä on toteutus.


Iloista ja aurinkoista pääsiäistä!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Lammassaaren pitkospuut ja kierrätyskeskuksesta pokkareita



Vihdoinkin vähän keväisempää. Varsinkin tänään lumi tuntui sulavan kohisten ja pienet ja isommatkin puroset juoksivat pitkin tien uomia. Eilen aamupäivällä mieheni houkutteli minut kävelylle Lammassaareen, jossa en ole aiemmin käynyt. Edellisen illan työpaikan illanvietosta vähän nahkeana ensin kieltäydyin, mutta päätin sittenkin kerätä itseni ja lähteä hänen mukaansa. Ja onneksi lähdin, sillä Lammassaari ja sen vieressä oleva Kuusiluoto osoittautuivat hienoiksi paikoiksi, joissa yhdistyy luonto, meri ja rakennettu kaupunki- ja kulttuurihistoria oivalla ja mielenkiintoisella tavalla.



Lammassaari ja sitä ympäröivä ruovikkoalue on luonnonsuojelualuetta ja lintujen pesimäaluetta. Lammassaareen kulku on järjestetty pitkospuita pitkin ja kesällä paikalle voi rantautua pienveneellä. Saari on jo 1900-luvun alkupuolelta alkaen toiminut kaupunkilaisten, ennen kaikkea kaupungin työväestön virkistysalueena, kun Raittiusyhdistys Koitto vuokrasi alueen yhdistyksensä kesäsiirtolaksi. Saaren keskeltä löytyy edelleen Koiton rakennuttama vaikuttava hirsirakennus Pohjolan pirtti, joka toimi kokoontumistilana. Kesäsiirtolan asukkaat yöpyivät majoissa, jotka purettiin kesän päätyttyä. Myöhemmin 1940-1950-luvulla ryhdyttiin rakentamaan majoja, jotka kestivät myös talven. Nykyään saaressa on yli 100 kesämajaa, osa vanhoja ja muutama uusikin joukossa. Mökkiläisistä huolimatta saari toimii myös kaupunkilaisten julkisena virkistysalueena.



Lammassaaresta pääsee pitkospuita pitkin jatkamaan matkaa pienempään saareen Kuusiluotoon, joka on vanhaa kalastajien asuma-aluetta. Nykyään saari on Lammassaaren tapaan kaupunkilaisten käytössä. Kesällä siellä voi törmätä lampaisiin, jotka on "pestattu" hoitamaan vanhaa perinnemaisemaa. Tuskin maltan odottaa lampaiden tapaamista.


Voin vain kuvitella, miten viehättäviä sekä Lammassaari että Kuusiluoto ovat kesällä, kun ne näin kevään korvallakin ihastuttivat. Varmasti tulen vierailemaan molemmissa usein, nyt kun ne olen kerran löytänyt.



Tänään käväisin kävelylenkilläni Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa, josta sai pokkareita 50 prosentin alennuksella. Käytin tarjouksen hyväksi ja nappasin hyllystä mukaani nämä kuusi kirjaa kolmen euron huimalla hinnalla:

Maeve Binchy: Italian illat
Leena Lehtolainen: Luonas en ollutkaan
Kate Morton: Kaukaiset hetket
Leena Parkkinen: Galtbystä länteen
Riitta Jalonen: Kuvittele itsellesi mies
Leena Lander: Liekin lapset

Minkä sinä noista haluaisit lukea? Löytyykö listasta suosikkia, jota haluaisit minulle ehdottomasti suositella?

Hauskaa pääsiäisviikkoa!

P.S. Ihanaa, että vielä puoli kahdeksalta on valoisaa. Kannatan lämpimästi kellojen siirtoa ainakin näin keväällä, sillä valoisat illat antavat energiaa lähteä liikkeelle vielä töidenkin jälkeen.

PP.SS. Jos mietitte, miksi Lammassaaren pitkospuut tuntuvat tutuilta, olette varmaan kuulleet tämän Elokuun Saatilla -biisin.

torstai 22. maaliskuuta 2018

Torstai on toivoa täynnä


Suuntasin tänään töiden jälkeen kalliolaiseen kahvila Berggaan, jossa istuin kymmeniä tunteja kirjoittaessani kirjaani Elvi Sinervosta. Kahvilakirjoittaminen sopi minulle, sillä siellä ei ollut mahdollista oikaista pitkälleen sohvalle, kun väsy työpäivän jälkeen iski. Siellä ei voinut myöskään alkaa puuhailla mitään, kuten kotona usein kävi. Miten sitä aina kotioloissa kirjoittaessa silmä osuikin johonkin paikkaan, joka muka tarvitsi huoltoa tai kohennusta juuri sillä hetkellä. Kahvilassa sai käydä tilaamassa tiskiltä mitä mieli kulloinkin teki ja jossain välissä joku aina kävi keräämässä astiat pöydästä. Koskaan ei Berggassa tai toisessa luottokahvilassani Ipi kulmakuppilassa kukaan tullut sanomaan, että pitäisi tilata lisää tai poistua. Kirjoittaja sai istua rauhassa ja uppoutua omaan maailmaansa ja kun kirjoittaminen tökki saattoi katsella vain katsella ympärillä olevaa hyörinää. Aikoinaan kirja sitten valmistui ja pullahti ulos kustantamon uunista ja kahvilakäynnit jäivät.

Tänään siis palasin Berggaan ja syy oli, että ajattelin tutun ympäristön inspiroivan, kun kirjoitin apurahahakemusta Suomen tietokirjailijat ry:lle. Hain tiskiltä cafe latten, kasvispiirakan ja inkiväärikakun ja linnoittauduin pöytään takomaan hakemusta. Parin tunnin kuluttua saatoin painaa enteriä ja lähettää anomuksen maailmalle. Nyt sitten voi vain toivoa, että tärppää ja pääsen kirjoitushommiin. Huomaan, että kaipaan taas kirjoittamista ja tutkimista, kun edellisen kirjan aiheuttama stressi ja väsymys ovat vihdoin kadonneet kokonaan. Konkreettiseen kirjoittamiseen en ole vielä ryhtynyt, mutta huomaan usein mielessäni suunnittelevan uuden kirjan sisältöjä ja teemoja.

Toivoa myös sopii, että kevät vihdoin suvaitsisi saapua. Olen aivan kypsä tähän "jääkauteen". Olisi niin ihanaa luopua toppatakista ja iänikuisista talvikengistä ja heittää tennarit jalkaan ja farkkutakki hartioille. Ihan lähiaikoina ei näistä vielä kannata unelmoida, mikäli on uskominen sääennusteita. Onneksi sentään jotain kivaa on lähitulevaisuudessa odotettavissa. Ensinnäkin pääsiäinen, jonka suurin arvo on nykyään neljässä vapaapäivässä. Toiseksi pieni Tallinnaan suuntautunut minireissu. Pitkäperjantaina suuntamme miehen kanssa yhden yön reissulle ja pöytä Tai Bohista varattu.

Kuulumisiin!

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Lukusuunnitelmia kevääksi



Alkuvuoden hyvä lukutahti on nyt parina viimeisenä viikkona vähän hiipunut, mutta täytyy yrittää petrata asian kanssa. Asiaa helpottaa tietysti se, että on mahdollisimman hyviä kirjoja saatavilla. Seuraavassa katsaus siihen, mitä kenties on odotettavissa.


Viime aikoina en ole enää kovin aktiivisesti jaksanut seurata kustantajien uutuusluetteloita ja olen vähän pihalla, mitä on tulossa. Sinällään se ei haittaa, sillä minun ei tarvitse lukemisteni kanssa olla trendien aallonharjalla vaan tulen mielelläni vähän jälkijunassa. Nykyään bongaan luettavani pääasiassa blogeista ja lehtien palstoilta. Hyvä esimerkki on tämän päiväisen Hesarin juttu Tapani Tolosen romaanista Sokeisto. Antti Majanderin innostunut arvio Tolosen esikoisesta sai varaamaan kirjan kirjastosta. Ihan heti kirjaa en pääse lukemaan, sillä edelläni on 174 odottajaa. Sitä se Hesarin hyvä arvio teettää. Majanderin mukaan "turkulainen matematiikan opettaja, filosofian tohtori ja animaattori Tapani Tolonen astuu debyytillään suoraan täysin päteväksi tekijäksi" ja hän kokee tulevansa ylenpalttisesti ravituksi.



Uutuuksista minulla on juuri menossa Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen Sakset tyynyt alla. Kaksikon debyytti Nainen parvekkeella oli ihan kelpo luettavaa, joten päätin antaa kaksikolle toisenkin mahdollisuuden. Kirjastosta odottelen lisäksi Soinisen teosta Ellen. Ellen Thesleffin fiktiivinen Firenzen päiväkirja. Kotimaisten tekijöiden uutuuksista varauksessa on myös Terhi Rannelan matkapäiväkirja Kesyt kaipaavat, villit lentävät: matkapäiväkirjani sivuilta, josta luin Lumiomenan blogista.



Elämäkertaosastolla luennassa on nyt Tiina Mahlamäen kirja Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa. Kirjailija Kersti Bergrothin elämäkerta. Kirjastosta odottelen kolmen tekijän, Marja-Liisa Hentilän, Matti Kalliokosken ja Armi Viidan elämäkertaa sosialidemokraattisesta poliitikosta ja runoilijasta Hilja Pärssisestä.  Teos kantaa nimeä Uuden ajan nainen: Hilja Pärssisen elämäkerta. Lisäksi olen odottanut jo syksystä saakka Annina Holmbergin elämäkertaa äidistään, nimeltään Tahto ja hohto: Ritva Holmbergin taiteilijantie. 



Ajattelin ottaa myös selvää, mistä Elena Ferranten kohutussa Napoli-sarjassa on kyse. Sarjan ensimmäinen kirja oli minulla lainassa jo kesällä, mutta en päässyt alkua pidemmälle. Nyt ajattelin sinnitellä alun ylitse, jospa se nappaisi myös  minut mukaansa.



En ole ollut kovin innokas viime aikoina kirjablogistanian haasteiden kanssa, sillä olen laiskistunut liikaa. Nyt Ompun lanseerama Rakas Viro -haaste oli kuitenkin liian kiinnostava ohitettavaksi. Olimme jo aikaisemmin suunnitelleet tekevämme mieheni kanssa kesäisen automatkan Viroon ja olin innoissani, kun tajusin voivani sisällyttää mahdollisen matkajutun osaksi Ompun haastetta.  Innostuin myös varamaan kirjastosta Viron historiaan liittyvää kirjallisuutta, kaikki Viron historiaan erikoistuneen Seppo Zetterbergin käsialaa. Varaukseen lähtivät teokset Uusi Viron historia, Suomen sillan kulkijoita: yhteyksiä yli Suomenlahden 1800-luvulla sekä Kulttuuria ja kumouspuuhia: Helsingin virolaisyhteisö 1900-luvun alussa. Katsotaan luenko kaikki, mutta tarkoitus olisi. Olen aiemminkin kertonut blogissani olevani kiinnostunut Virosta ja sen historiasta. Täältä löytyy kokoelma Viro-aiheisia kirjoituksiani.



Viro-haasteen lisäksi aion yrittää tänä vuonna pysytellä mukana Helmet-haasteessa ja olenkin saanut ihan mukavasti sijoiteltua lukemiani kirjoja eri kohtiin. Katsotaan riittääkö pitkäjänteisyys asian kanssa tällä kertaa.

Tällaisia suunnitelmia. Miten käy toteutuksen kanssa onkin jo toinen asia!

Postauksen kuvat eivät liity millään tavalla aiheeseen vaan ovat edelleen Prahan reissun saalista. Tällä kertaa patsasbongausta. Alin kuva liittyy sentään kirjallisuuteen, sillä kyseessä on Franz Kafkan patsas.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Helmikuussa luettua ja koettua


Helmikuu mennä hulmahti ohi nopeasti. Talvi tuli jäädäkseen ja lunta ja kylmyyttä enemmän kuin tällainen antitalvi-ihminen välittäisi. Kylmyys ylitti varjonsa koko Euroopan ylle ja mekin värisimme vilusta Prahan matkallamme.


Prahan matkan lisäksi helmikuun kohokohta oli nuorimman tyttäremme vanhojen tanssit. Oli ilo katsoa kauniita nuoria ihmisiä tanssin pyörteissä. Iloa lisäsi se, että vanhin tyttäremme lennähti Lontoosta viettämään talvibreikkiä ja katsomaan sisarensa tansseja.


Nyt ollaan jo maaliskuussa ja kevät lähestyy vääjäämättä, mikä on ihanaa ja helpottavaa. Vaikka vielä on hyvinkin talvista saattoi kevään aistia kun tänään taivalsimme aurinkoisella Pyhäjärven jäällä Kauttualla. Vietimme mieheni kanssa viikonlopun kakkosasunnollamme, jonka olen nimennyt Leikkimökiksi. Kysymyshän ei ole oikeasta mökistä vaan rivitaloasunnosta.


No mutta nyt niihin kirjoihin. Kirjoittaessani tammikuun luetuista mainitsin, että olin hurahtanut Enni Mustosen Sivustakatsojan tarinaan ja aloittaneeni sen innoittamana myös Järjen ja tunteen tarinat. Luin sarjan kaikki viisi osaa, joista viimeinen, nykyaikaan sijoittunut Parittomat oli selkeästi heikoin. Sarjaa lukiessa huomasi selvästi, että Mustonen jonkin verran kierrättää aiheitaan. Myöhemmin kirjoitetussa Syrjästäkatsojan tarinoissa on paljon samaa kuin Järjen ja tunteen tarinoissa. Jostain olen myös lukenut, että samat teemat ovat näkyvissä vuosituhannen vaihteesa kirjoitetussa Koskivuori-sarjassa.

Sain vihdoin kirjastosta heinäkuussa varaamani Anna-Leena Härkösen Valomerkin. Kirja kertoo viisikymppisestä kirjailijasta Anitasta ja kirjailijan elämästä hyvin uskottavalla tavalla. Anitalle kirjailijuus on ainoa vaihtoehto, mutta joka kerta uuden kirjan aloittaminen tuntuu vaikeammalta ja vaikeammalta. Viimein hän on tilanteessa, jossa kuolema näyttäytyy houkuttelevammalta kuin uusi kirja ja uusi kamppailu luomisen tuskan ja kirjailijan paineiden alla. Härkösmäisesti huumori keventää vakavaa aihetta ja dialogit ovat välillä jopa riemastuttavia. Kyllä kirjaa kannatti odottaa.

Luettua tuli myös Asko Jaakonahon esikoisteos Onnemme tiellä ( kirjan nimi on oikein hyvä ja osuva, mutta ärsyttävä siinä mielessä, että päässäni alkaa aina soimaan laulu Taistojen tiellä), joka perustuu tositapahtumiin. Kirja kertoo sosiaalidemokraatti Onni Happosen kyydityksestä ja murhasta yksyllä 1930. Kolmen eri kertojan suulla Jaakonaho valottaa mitä Heinävedellä tapahtui kesällä ja syksyllä 1930. Kertojina toimivat Happosen vaimo Saimi, paikallinen Lapuan liikkeen aktiivi maanviljelijä Pelkonen ja Pelkosen renki Pakarinen, joka lopulta tuomitaan Happosen murhasta. Tapahtumat ovat ilmeisesti edelleen jossain määrin selvittämättä ja oikeasta syyllisestä ei ole varmuutta.

Yhden viikonlopun hömppäkirjana oli Jojo Moyesin Parillisia ja parittomia, josta nyt ei paljon jäänyt käteen. Ihan kelpo viihdettä silti ja sopi hömppävajeen täyttämiseen.

Ajattelin tänä vuonna osallistua ekaa kertaa kunnolla Helmet-haasteeseen ja teen asiasta josain vaiheessa oman postauksensa. Helmikuun kirjoja sovitin seuraaviin kohtiin:

3. Kirja aloittaa sarjan - Enni Mustonen: Nimettömät
11. Kirjassa käy hyvin - Enni Mustonen: Parittomat
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta - Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia
24. Surullinen kirja - Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan - Enni Mustonen: Sidotut
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana - Anna-Leena Härkönen: Valomerkki



Toivon maaliskuuhunne paljon valoisia kevättä enteileviä päiviä ja tietenkin hyviä kirjoja.