tiistai 3. huhtikuuta 2018

Maaliskuun makupalat


Huhtikuussa mennään, vaikka ei kyllä uskoisi, kun ulos katselee. Lunta on aivan tuhottomasti vuodenaikaan nähden.Huoh!

Käännetään katse hetkeksi menneeseen kuukauteen ja katsotaan millaisten kirjojen ja kulttuurielämysten kanssa minulla oli onni saada olla tekemisissä.


Ensinnäkin kirjat! Tammi- ja helmikuun nopea (minun mittapuullani) lukutahti vähän hiipui. Ei tullut vastaan samanlaista ahmimiskirjallisuutta, mitä Mustosen kaksi viimeisintä sarjaa olivat ja joita vuoden alussa luin useamman kirjan viikkotahdilla. Maaliskuussa sain luettua vain neljä kirjaa, joista kaksi, Pirkko Soinisen ja Eppu Nuotion Sakset tyynyn alla ja Maeve Binchyn Italian illat, sijoitan viihdekategoriaan. Elämäkertaosastolta luin Tiina Mahlamäen Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa. Kersti Bergrothin elämäkerta. Bergroth sinällään on itselleni melko tuntematon kirjalija ja kulttuurivaikuttaja, mutta oli mielenkiintoista lukea Mahlamäen paneutunutta elämäkertaa ja samalla pääsi tutustumaan suomalaiseen 1900-luvun kulttuurielämään ja sen kansainvälisiin yhteyksiin taas vähän uudesta näkökulmasta. Bergrothin elämässä antroposofinen maailmankatsomus oli keskeisellä sijalla ja sitä Mahlamäki käsittelee uskontotieteilijän ammattitaidolla. Viimeinen maaliskuussa luettu kirja oli Riitta Jalosen romaani Kuvittele itsellesi mies. Se on eräänlainen kolmiodraama, jossa äänen saavat sekä petetty vaimo että tämän aviomiehen rakastajatar. Mies jää äänettä ja hänet nähdään vain naisten ajatusten kautta. Kirja oli omalla tavallaan kaunis ja lohdullinenkin, vaikka molemmat naiset joutuivat tekemään uhrauksia pitääkseen itsensä koossa.

Sijoitin kirjat Helmet-haasteessa seuraaviin kohtiin:

20. Taiteilijaelämäkerta: Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa. Kersti Bergrothin elämäkerta.
23. Kirjassa on mukana meri: Kuvittele itsellesi mies
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti: Italian illat (Selitys tälle: Löysin kirjan kierrätyskeskuksesta ja nappasin mukaani ilman mitään sen kummempaa tietämystä kirjasta tai kirjailijasta)
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Sakset tyynyn alla. (Esillä best seller -hyllyssä)

Teatterissa kävin kuukauden aikana kaksi kertaa. Joululahjaksi olimme tyttäreni kanssa saaneet liput Helsingin Kaupunginteatterin näytelmään Suomen hauskin mies. Näytelmä sijoittuu vuoteen 1918 ja Suomenlinnan vankileirille. Sinne suljetaan muiden punaisten mukana myös näyttelijä ja teatterinjohtaja Toivo Parikka ja joitakin hänen näyttelijäkollegoitaan. Miehet saavat leirin johdolta tehtäväkseen valmistella teatteriesityksen leirille tuleville vieraille ja siten mahdollisuuden säilyttää henkensä. Jos näytelmä siis onnistuu huvittamaan vieraita. Näyttelijät ottavat haasteen vastaan ja alkavat suunnitella ja harjoitella esitystä.  Kaupunginteatterin näytelmä on surullinen ja hauska samalla kertaa ja erityisesti Martti Suosalon ilmiömäiset näyttelijänlahjat pääsevät esille parhaalla mahdollisella tavalla. Niille, jotka eivät kyseistä teatterikappaletta pääse näkemään on tarjolla elokuva samasta aiheesta, jossa siinäkin Suosalo tekee pääroolin.


Toinekin näkemäni teatteriesitys liittyi myös vuoteen 1918 ja sisällissodan tapahtumiin. Kyseessä ei ollut perinteinen teatteri vaan Hakasalmen huvilassa, joka on osa Helsingin kaupunginmuseota, esitetty episodinäytelmä Vihan kevät - Helsinki 1918 (Ikävä kyllä esitys ei ole enää nähtävissä). Käsikirjoituksen näytelmään oli tehnyt Sirpa Kähkönen aikalaisdokumenttien pohjalta. Näytelmässä seurattiin useiden helsinkiläisten vaiheita sisällissodan kuukausien aikana. Neljä näyttelijää tekivät kukin useita eri rooleja. Itse olin iloisesti yllättynyt siitä, että Sylvi-Kyllikki Sinervo (myöhemmin Kilpi), jonka vaiheita olen tutkinut paljonkin ja josta olen suunnittelemassa elämäkertaa, oli valikoitunut yhdeksi näytelmän henkilöistä. Sisällissodan aikaan Sylvi-Kyllikki oli 18-vuotias oppikoululainen, joka tosin oli jättänyt koulun kesken ansaitakseen rahaa perheen tarpeisiin. Sisällissodan aikana hän pestautui punaisen hallinnon palvelukseen ja toimi vallankumousoikeudessa konekirjoittajana. Hän kirjoitti noihin aikoihin päiväkirjaa, jonka hän myöhemmin julkaisi, tosin voimakkaasti muokattuna. Alkuperäinen päiväkirja löytyy Kansallisarkistosta.

Elokuvia tulee katsotuksi nykyään useimmiten tietokoneelta joko Netflixistä tai Yle Areenasta. Siksi onkin aina lähes juhlaa, kun jaksaa raahautua elokuvateatteriin saakka. Varsinkin, jos kyseessä on Kallion Rivieran tapainen leffateatteri, jossa voi elokuvaa katsellessa vaikka jakaa skumppapullon ystävättären kanssa. Näin me teimme, kun kävimme katsomassa Call Me by Your Namen. Elokuva oli visuaalisesti upea ja sai kaipaamaan kesää ja Italiaa. Samoin upea oli nuoren näyttelijän Timothee Chalametin roolisuoritus teini-ikäisenä, isänsä opiskelijaan rakastuneena Eliona. Oli myös ihanaa katsoa elokuvaa, jossa kirjallisuus oli voimakkaasti läsnä. Jotakin jäimme kaipaamaan, jotakin, joka olisi tehnyt elokuvasta vielä täydemmän. Totesimme myös, että 1980-luvun maailman luomisessa oli jonkin verran päälleliimatun tuntua eikä se meitä ajan eläneitä aina vakuuttanut.

Maaliskuun päättyi pääsiäiseen, josta vietimme osan Tallinnassa. Tallinna on siitä mukava kaupunki, että siellä pääsee mukavasti irti arjesta ilman minkäälaista suorittamisen pakkoa. Kaupunki on usean vierailun jälkeen niin tuttu, että siellä voi vain hengailla tai sitten, jos siltä tuntuu, suunnata vaikka johonkin museoon.

Huhtikuu on jo menossa ja kuukauden ensimmäinen kirjakin luettu. Tiedossa on ainakin yksi ooppera, yksi teatteriesitys ja yksi rokkikeikka. Ja tietenkin lisää kirjoja. Kaikenlaista kivaa siis, mutta niistä lisää myöhemmin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti