tiistai 22. lokakuuta 2019

Syksy on putoamista - Aila Meriluodon muistolle



Edellisessä postauksessa muistelin edesmennyttä Claes Anderssonia ja nyt on tuoni saanut taas yhden kirjailijan, kun Aila Meriluoto (1924-2019) kuoli tänään 95 vuoden korkeassa ja kunnioittavassa iässä.

Suurelle osalle suomalaisista Meriluoto tuli läheiseksi runojensa välityksellä. Hän oli Lasimaalauksen (1946) runotyttö, joka esikoisteoksellaan liikutti kymmeniätuhansia sodan kokeneita maanmiehiään.

Avioliitto toisen runoilijan Lauri Viidan kanssa melkein tukahdutti Meriluodon luovuuden, mutta hän kamppaili itsensä irti. Vuodet Ruotsissa auttoivat irtautumaan menneestä ja löytämään itsensä uudelleen sekä kirjailijana että naisena.

Ruotsissa vietetyt vuodet tallentuivat julkaistuun päiväkirjaan "Vaarallista kokea. Päiväkirja vuosilta 1953-1975", joka on itselleni Meriluodon kirjoista tärkein. Se on rohkea ja rehellinen aikuisen naisen kuva ja syvääluotava sukellus luovan taiteilijan elämään ja työhön. Muistan, miten järisyttävän vaikutuksen "Vaarallista kokea" teki, kun luin sen ensimmäisen kerran. Sain Ailan elämänasenteesta puhtia omaankin elämääni ja uskalsin olla enemmän se ihminen, joka sisimmässäni olin. Myöhemmin luin teoksen vielä muutamaan kertaan ja aina siitä tarttui jotain mukaan sen hetkisiin elämän kipukohtiin. Sittemmin Meriluoto julkaisi vielä toisen niteen päiväkirjojaan, joka sai nimen "Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975-2004". Sekin on kulunut käsissäni ja uskon palaavani vielä uudelleen näihin Meriluodon päälle viisikymppisenä kirjaamiin vanhenevan naisen tunnelmiin ja havaintoihin.

Lokakuun 17.päivä vuonna 1990 Meriluoto kirjoitti päiväkirjaansa näin:

Sumua. Pitäisi vaihtaa lakanat ja kerätä pyykit ja mennä kylpyyn. Juttelen itsekseni tai ainakin hyräilen. Järjettömiä loruja. Syksy on putoamista. Yhä syvemmälle pimeään kuiluun. Pohjalla ehkä lumen valo. Aamulla ei tahdo herätä. "Tahdo" on oikea sana, heäämättömyys taitaa olla melkoisesti tahdonalainen asia - sumua, harmaata, tylsää rutiinia, kukapa siihen haluaisi? Tai miksei? Voi se olla turvallistakin. 

Valoisaa ja turvallista matkaa Ailalle!

tiistai 8. lokakuuta 2019

Mitä tunnet kun vaellat syksyisessä metsässä



Kirjastossa sattui käteeni tänä syksynä kuolleen Claes Anderssonin runokokoelma Syksyni sumuissa rakastan sinua (Jag älskar dig med mina höstliga dimmor, suomennos Jyrki Kiiskinen). Rakastuin itse, syksyn lapsena, kirjan nimeen ja kun vielä olin tehnyt pyhän lupauksen tutustua Anderssonin runoihin, niin lainasin teoksen. Viehätyin runoista, niiden elämän makuisuudesta, haikeudesta ja huumorista. Yksi suosikkejani on runo (ajatukset), joka sopii mainiosti näihin syksyn päiviin ja ehkä myös tähän keski-iän elämäntilanteeseen.

Mitä mietit?
Pelkkiä itsestäänselvyyksiä?
Että syksy tulee, ja linnut kerääntyvät suuriksi parviksi
  ennen kuin taas jättävät meidät, että
elämä virtaa pois ajan sulamisvesien mukana?

Vai pohditko että olisi upeaa, jos lähelläsi olisi
  toinen ihminen, että muistot ovat tulevaisuuttamme
ja yhtä epävakaita kuin liha ja rakkaus?

Ajatteletko iloa?

Sitä mitä tunnet kun vaellat syksyisessä metsässä, tai
  uit harmaan joen vedessä,
ajatteletko lapsuuttasi, lapsiesi vanhuutta tai
  niitä jotka eivät ole vielä saaneet syntyä?

Kaikkia syntymättömiä ja kuolleita, jotka ovat
  kanssamme täällä, mutta eivät vie meiltä tilaa?